Tääkin muuttais

muutto_miten_niin_liikaa

Olen ollut monestakin syystä murheellisella mielellä viime aikoina. Viime viikonloppuna saattelimme isoäitini viimeiselle matkalle ja vaikka ajattelin, että hautajaisten jälkeen olo helpottaa niin sitä ei ole tapahtunut. Mieleni taustavire on surullinen ja haikea, ja se osaltaan on vaikuttanut nukkumiseen. Viime aikoina unettomuus on tullut jälleen arkeni suurimmaksi ongelmaksi ja se todella vie voimia. Miten sitä ei tajuakaan, kuinka hyvin on saanut nukuttua ennen kuin yöunet viedään jälleen?

Vaikka näihin isompiin murheisiin verrattuna blogimuutto ja Purkkimafian loppuminen voi tuntua pieneltä, saa sekin yllättäviä mittasuhteita väsyneessä mielessä. Mua harmittaa ihan suunnattomasti se, että meidän upea yhteisö poistuu internetin valtavasta merestä. Siksi olenkin vitkutellut muuttoilmoituksen kanssa; en vain ole halunnut luopua. Nyt kuitenkin on tullut aika sanoa hyvästit ja siirtyä kuun lopussa blogin kanssa uuteen, itsenäiseen osoitteeseen.

Kaikesta murheesta ja väsymyksestä huolimatta mieli pursuaa ideoita ja postausaihioita syksyksi. Tänne Purkkiksen puolelle en tule enää kirjoittamaan (vaikka aikomus niin oli), sillä ennen uutta alkua henkinen vointini vaatii lepoa. Blogin ulkoasun lisäksi päivittyy tekniikka: laitoin nimittäin tilaukseen uuden läppärin ja kamerarungon. Jatkossa toivon, että blogissa tullaan näkemään postauksia reippaammalla tahdilla ja monipuolisemmista aiheista. En suinkaan ole lipumassa lifestyle-puolelle blogin kanssa, vaan kauneusaiheet täydentyvät sopivilla sivuraiteilla silloin, kun se on tarkoituksenmukaista.

Olen muuttopuuhien myötä huomannut, että bloggaaminen ei ole mulle enää harrastus vaan pikemminkin luonteva osa elämää. Voisi jopa sanoa, että blogi on mulle elämäntapa. Kaikki blogin ja blogiyhteisön ympärille kietoutuva on niin kiinteä osa elämääni, etten osaa siitä luopua. En, vaikka blogin lopettaminen tai postaustahdin vähentäminen toisi arkeen niitä kaivattuja lisätunteja ja stressittömyyttä. Luulen, että syksy tulee olemaan bloggaamisen osalta paitsi innostavaa aikaa, myös tietyllä tapaa blogiminän uudelleen etsimistä ja toivottavasti löytämistä.

Kaikkein isoin huoli muuttojupakassa mulle on kuitenkin se, että seuraatteko te ihanat lukijat minua myös itsenäiselle sivustolle? Laitan kaikki mahdolliset seurantatavat kuntoon kuun lopussa, joten esimerkiksi Facebookin, Bloglovinin tai vastaavien kautta seuraavien ei tarvitse huolestua. Uudelleenohjauksen pitäisi myös toimia täältä vanhasta osoitteesta jonkun aikaa, eli myöskään kirjanmerkkien kautta seuraavilla ei ole välitöntä hätää. Julkaisen blogin uuden osoitteen heti, kun se on valmis!

 

Mitä ajatuksia on herännyt Purkkiksen loppumisesta? Onko sulla erityisiä toiveita uuden blogisivuston suhteen?

 

6 + 1 kummaa juttua minusta

1. Kun syön herkkuja, syön oikeastaan vain jotain näistä kolmesta suklaatuotteesta: Fazerin sininen, Fazerin hasselpähkinä (kokonaisilla pähkinöillä) tai Fazerin SuffiPuffi-pussi. Jokaisen noista voin vetäistä kerralla tuosta noin vaan, eikä mulle tule suklaasta yliahdettua tai ällöttävää oloa. Mikä on tosi huono juttu, sillä teen varmaan yksinäni useamman prosentin Fazerin vuosittaisesta myynnistä… Irtokarkeissakin valitsen vain muutamaa tuttua suosikkia, enkä välitä kokeilla mitään uutuushullutuksia. Irttaripussista löytyy Pandan crisp-konvehti, Susu-pala, kukkatoffee-konvehti, kukka-täytelaku, toffeenappi ja jos luoja suo, niin spiraalitoffee-konvehti! Jälkimmäisiä ei ole melkein missään irtokarkkipaikoissa! Kyseessä on siis aikoinaan Pandan konvehtirasiassa ollut, jähmeää toffeeta sisältävä konvehti. NÄMÄ JOKA PAIKKAAN JA HETI, OSTAN.

2. Kuljen todella usein kaupungilla täysin laput silmillä, enkä tunnista hyviäkään kavereita juuri koskaan. Juuri viime perjantaina seisoin Ilonan vieressä samalla ratikkapysäkillä, enkä tajunnut asiaa viiteen minuuttiin. Puhumattakaan hyvänpäivän-tutuista tai julkkiksista, joiden suhteen huono kasvomuistini vaikeuttaa asiaa entisestään. Kerran kyllä meinasin moikata Aku Hirviniemelle, mutta onneksi tajusin ajoissa että toi onkin vaan teeveestä tuttu eikä oikeesti mun tuttu.

3. Lässytän täysin avoimesti tuntemattomille koirille kaupungilla ja jos joku koirayksilö ottaa kontaktia niin rapsuttelen häntä antaumuksella, vaikka olisi jo kiire. Varsinkin pentukoirille lässytän ilman mitään kontrollia ja seurassani olevat ihmiset yleensä häpeävät silmät päästään. Kysyn toki aina saako rapsuttaa, kun ei kaikki omistajat aina tykkää tällasista intoilijoista. Mikä on tosi harmi, koska sitten katsotaan koiran kanssa toisiamme kaiholla ja erotaan suruisina.

4. Mulla on jotenkin erityisen tarkka silmä ympäristön yksityiskohdille. Katselen mielelläni bussissa maisemia ja kävellessä bongaan pieniä, erilaisia juttuja jotka kiinnittävät huomioni. Tarkkailen luontoa ja eläimiä puuhissaan, ja tiedänkin tutun ulkoilureitin varrelta niin tikanpesät kuin rusakkoalueetkin. Kaupungissa kiinnitän huomiota erityisesti graffiteihin, katutaiteeseen ja rakennusten jänniin yksityiskohtiin, kuten koristeellisiin ikkunalautoihin, seinämateriaaliin tai lattialaattoihin. Ex-kotikaupungissani Tampereella opin jopa tunnistamaan tiettyjä graffiti-tageja ja bongatessani niitä toisilta paikkakunnilta olin ihan innoissani! Täällä Helsingissä lähistölläni vaikuttavat muun muassa tägittäjät Fatboi, Whisper ja Hamon.

5. Mulle on tosi tärkeää, että lakanat sopii yhteen. On ärsyttävää, jos aluslakanan, pussilakanan ja tyynyjen sävymaailma ei sovi yhteen tai ne on selkeesti eri sarjaa. Siksi meillä onkin käytössä oikeastaan vain kaksi eri settiä ja pari valkoista vaihtotyynyliinaa. Lakanoiden sileys on myös ehdoton juttu ja silittelen lakanat kuosiinsa aina ennen nukkumaanmenoa. Sängyn petaus on joka-aamuinen rutiini paitsi koiran takia, myös siksi että petaamaton sänky on mun mielestä sekainen ja ärsyttävä. Poikaystävän luona petasin sängyn joka aamu, hänellä kun oli tapana jättää se petaamatta ja voi luoja että ärsytti! Nyt asutaan yhdessä ja minähän sen petaamisen edelleen hoidan.

6. Yksi juttu, jota en kestä lainkaan on avonaiset kaapit. Olen helisemässä aina kotikotona käydessä, kun sekä äidillä että siskolla on tapana jättää kaapit apposen auki. Niissä on ovet sitä varten, että ne laitetaan kiinni! Kotonakin kuljen sulkemassa niin vaatekaapin ovet kuin keittiönkaapitkin, kun en kestä niitä auki. Miehen mielestä se on ihan tyhmää, varsinkin jos on kokkaus kesken: hän kun ei halua olla koko ajan avaamassa kaappeja ruoanlaiton aikana. On sanomattakin selvää, että pidän myös wc-pöntön kannen visusti kiinni. Myös yleisissä vessoissa, vaikka mua ällöttääkin koskea siihen kanteen siellä.

+1. Värinäköni on aivan äärettömän tarkka, ja näen värisävyjen vaihtelua siellä missä muut eivät. Tämä hankaloittaa huomattavasti edellä mainitsemaani lakana-asiaa, kun eihän nyt kahdet siniset lakanat todellakaan ole saman sävyistä sinistä! Haluaisin mielenkiinnosta käydä esimerkiksi Pantonen värinäkötesteissä, jotta tietäisin kuvittelenko tämän supervärinäön vai en. Onneksi iskä ymmärtää mua, sillä hänelle on painokonetyöntekijänä kehittynyt myös tarkka värisilmä. Isä on varmaan ainut tuntemani mies, jonka mielestä jokaisella värillä on eri sävyjä ja niillä todellakin on väliä.

Omituisuuksia itsestään ovat aiemmin paljastaneet muun muassa Heini ja Sissi.

 

Onko sinulla omituisia tapoja? Kolahtiko näistä minun kummuuksistani joku myös siellä? :D

 

Fungerar ju inte

Sain työpaikaltani eleveniltä testiin alkukesän uutuuden, Vita Liberatan itseruskettavan ja UV-säteilyltä suojaavan öljyn. Tuotteessa aivan kaikki kuulosti just mun jutulta! Rakastan öljyjä ja kuiva kroppani imaisee kaiken kosteuttavan sisäänsä ilolla. Käytän korkeita suojakertoimia ja kun ihmeöljy vielä lupasi tuoda säärille välittömästi heleän, kullanruskean sävyn, olin aivan myyty. Vita Liberata pHenomenal Marula Self Tan Oil with SPF 50 -kuivaöljy lupasi kaiken ja vielä enemmän.

Kuten otsikosta voinevat kielitaitoiset päätellä, odotukseni petettiin rankasti.

En välttämättä sheivaa jalkojani kesälläkään kovin useasti, sillä karvani ovat hennot ja mitäänsanomattomat. Aiemmin minkään aurinko- tai itseruskettavan voiteen levittyminen ei ole ollut säärikarvoista kiinni, mutta Marula Self Tan Oil tarrasi sekä karvoihin että kuiviin ihokohtiin kiinni todella hanakasti. Valitettavasti lopputulos ei ollut yhtään parempi ajellulla iholla, vaan öljy levittyi epätasaisina, kuivan ruskeina hippusina ja mukana oleva kimmellys vain pahensi asiaa. Öljyä sai todella lotrata, jotta se riitti edes säärten voiteluun ja pullo hupeni aivan ennätysajassa kolmasosan.

Ja kyllä, ravistelin pulloa ennen levitystä huolella ja kokeilin levitystä ties millä eri tavoilla. Aina sama, kamala lopputulos. Jouduin ”kuorimaan” sääret öljyn levityksen jälkeen kostealla froteepyyhkeellä, jotta lopputulos olisi jotensakin tasainen.

Etenkin jaloista huomaa, kuinka epätasaisesti öljy levittyy. Jalkani olivat vieläpä juuri kuoritut ennen näitä kuvia, mutta silti Marula Self Tan Oil onnistui löytämään ne harvat kuivat kohdat ja korostamaan niitä ikävästi. Lisäksi öljy lupaa, että ”Moisture Locking System tuo iholle jopa 72 tuntia kestävää kosteutusta” joten on se kumma, jos juuri kosteutta tarvitsevalla iholla se toimii täydellisesti päinvastoin.

En voi siis suositella tätä aurinkoöljyä etenkään kuivaihoisille, mutta myös normaali-ihoinen Salla sanoi öljyn käyttäytyvän hänellä täysin samalla tavalla. Hintaa öljyllä on likipitäen 60 euroa, joten onneksi sain sen testiin ennen kuin olisin rynnännyt kauppaan tuotelupausten sokaisemana. Harvoin tulee vastaan näin kertakaikkisen toimimatonta tuotetta, yleensä minulle epäsopiva tuote voi olla jollekin toiselle täydellinen, mutta nyt epäilen vahvasti että joku tästä tykkäisi.

Vita Liberatan itseruskettavat ovat kuitenkin noin muuten tosi hyviä, joten koko merkkiä ei kannata tämän tuotteen perusteella tuomita.

 

Oletko kokeillut Marula Self Tan Oilia? Mikä oli viimeisin tuotepettymyksesi?

 

Tuote pr-näyte.

1 2 3 242